Pakanat

Suomalainen viikinkiaikaan sijoittuva kostotarina yksissä kansissa

Tänä keväänä olen arvostellut yllättävänkin paljon kotimaista sarjakuvaa. Taso on ollut todella hyvää ja tarinat ja taide pysytelleet ehdottomasti plussan puolella. Eikä nytkään mennä todellakaan metsään. Pakanat sarjakuvan ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 2012. Nyt saamme nauttia mielenkiintoisen tarinakokonaisuuden yksissä kansissa. Neliosainen kertomus kattaa huiman määrän mustavalkoista sarjakuvataidetta.

Kertomus alkaa vuodesta 916. Tuota aikaa me nykyihmiset olemme tottuneet kutsumaan viikinkiajaksi. Tuota veristä ja raakaa aikakautta kesti noin kolmesataa vuotta. Alussa päähenkilömme Ari Halikon suku teurastetaan ja jopa talokin poltetaan.
Saamme siis seurata nuoren miehen kostotarinaa siitä, miten nuorukainen elää ja antaa koko elämänsä henkilökohtaiselle ristiretkelleen useiden vuosikymmenten ajan. Tarinassa fakta ja fiktio leikittelevät hienosti. Se lainaa Kalevalaa, viikinkitarinoita, Suomen historiaa ja mytologiaa. Kohtaamme hämäläisiä metsämiehiä, kuningas Väinämöisen, kainuun sotureita ja monia muita. Taistelua merellä ja metsissä. Kaksintaisteluita ja ruotsiakin puhutaan. Suomalaisella saunalla on koko tarinakokonaisuudessa suuri merkitys. Siellä kisaillaan, hiotaan strategioita ja tottahan toki myös synnytetään jälkikasvua. Tarina päättyy siihen, kun Ari on oikeastaan saavuttanut sen minkä haluaakin ja hän on lopulta oikeutetusti mies.

Juoni on samalla omalaatuisen mielenkiintoinen, mutta hieman historiallisesti tylsä meikäläiselle henkilökohtaisesti, vaikka hyvin tässä suomen historiaa tarinallisesti haukataankin iso pala. Taistelut saavat paljon ruututilaa, välillä jopa puuduttavankin paljon. Naisten rooli sarjakuvassa on hyvin miehisestä näkökulmasta kuvattu, mutta varmasti myös aikansa kuva.
Täältä ei sitä Red Sonjaa löydy.

Tuomas Myllylän taide on mielenkiintoista. Kehityksen huomaa todella hyvin. Taide tarkentuu ja hioutuu matkan varrella. Tosin välillä siellä näyttää olevan ”huonompiakin” piirustuspäiviä välissä, sen verran epätasaisuutta havaittavissa tarinan edetessä.
Viimeisen, neljännen osan taide on ilmeisen harkitusti kynäilty hyvin vahvalla jäljellä. Miellyttävä tehokeino viemään tarinan päätökseen. Varsinkin Myllylän talvikuvat ovat kerrassaan upeita.

En varsinaisesti ole tällaisten tarinoiden fani, mutta tarina vei kuitenkin sopivasti mennessään ja kuvitus on laadukasta. Kyllä tällaista Suomalaista sarjakuvaa on ilo lukea, ja havaita, miten taitavasti meidän pikkuruisessa maassa sarjakuvaa tehdään ja tuotetaan.

Tuomas Myllylä
Musta ritari kustannus