Marvel’s Spider-Man

Seittisankari seikkailee upeasti toteutetussa maisemassa, mutta peli toistaa itseään.

Hyllystäni löytyy metritolkulla Hämähäkkimies-sarjakuvia, aina vuodesta 1982 alkaen, eli Hämis on itselleni hyvinkin tuttu hahmo. Sarjakuvien maailmassa on nähty yhä uudestaan ja uudestaan samat viholliset, paremmat ja huonommat ajanjaksot.

PELI ON varmasti monelle mieleen. Nyt ei ole kyse mistään lasten Peter Parkerista aka Spider-Manista vaan aikuisesta sankarista New Yorkissa.

Peli kuljettaa pelaajaa seittien suhistessa pitkin upeasti tehtyä, pelottavankin todellista New Yorkin katukuvaa. Peter saa ohjeita ja neuvoja naispoliisi Yurilta tehtävästä toiseen. Samalla,kun myös arkisia asioita täytyy hoidella. 

Tasaisin väliajoin saamme kohdata Hämiksen tuttujakin tutumpia vastustajia. Ensimmäisenä isona bossina kohtaamme Kingpinin, eli Wilson Fiskin, joka pitää toimittaa telkien taa, koska hän on New Yorkin melken kaiken korruption takana.

Myöhemmin Parker kohtaa mm Skorpionin, Korppikotkan ja Herra Negatiivisen, kunnes lopulta viimeisenä bossina se varmasti Hämiksen kaikkien aikojen pahin vihollinen.

PELISSÄ VIETETÄÄN paljon aikaa keikkuen seittien varassa ympäri kaupunkia. Tämä on grafiikallisesti huikeaa. Talot, autot, puut ja ihmiset ovat hyvin autenttisen näköisiä. Kadulle mätkähtäessä ihmiset reagoivat Hämikseen, huutelevat ja ottavat kuvia. Myös katoilla juostessa pulut lehahtavat pakoona, taivaalla lentää lentokoneita jne. Ja kaupunki on ihan hemmetin iso.

Kaunista ja sulava liikkeistä, sitten kun seittisingahtelun oppii. Mutta loppu peleissä myös hieman puuduttavaa ja aikaa vievää. Tosin nopeampi tapa liikkua, kuin taksilla ajelu. 

Välillä pysähdytään estämään ryöstöjä tai muuten vain edistämään tappelemalla päätehtävää ja pääjuonta. Nämä taistelut ovat hyvinkin pitkälle saman toistoa, hyppää, sinkoa seittiä, iske, liu’u vihollisen jalkojen välistä ja iske selkään. Pomppaa, tartu seitillä esineeseen ja heitä vihollista sillä. Ja näitä riittää. Viholliset vaan pikkuhiljaa muuttuvat haastavimmiksi. Itselleni vähempikin tällainen rämpytä pleikkarin ohjainta ja painele kaikkia nappeja, olisi riittänyt. Myös pää bossien taistelut menevät periaatteessa samalla kaavalla, toki päätarinaa edistäen. 

Pelissä on myös toki minipelejä, joita voi suorittaa, joista sitten saa taas aineksia avata uusia ja parempia kykyjä ja aseita. Hämis voi myös etsiskellä aikoinaan taloihin seitillä liimanneita reppujansa, joista paljastuu hauskoja muistoja nuoremman Parkerin elämästä. Myös erilaiset minipuzzlet ovat hauskoja. Niissä yhdistellään virtapiirejä, puretaan äänisalauksia yms.

Aika ajoin jonkun tehtävän suoritettuaan Hämis saa myös uuden puvun ja jokaisella puvulla on oma erikoisvoimansa. Näitä voi sitten upata paremmiksi. Pukuja on todella iso kirjo, ihan kuin sarjakuvassakin olemme tottuneet näkemään välillä uusia pukuinnovaatioita. Kannattaa tarkoin harkita millaisen puvun mihinkin taisteluun valitsee, ja lopulta kuitenkin tottuu käyttämään yhtä tai kahta toistuvasti.

ÄÄNINÄYTTELY on kaikin osin täydellisen hyvää. Käsikirjoitus on toimiva ja tuttuun tapaan Hämiksen repliikit ovat täynnä huumoria. Myös musiikki toimii taustalla kauniisti, mutta energisesti kuljettaen pelaajaa tehtävästä toiseen.

Peli on suomennettu, joten kaikki tekstit ja ohjeet ovat kaikille iisisti otettavissa haltuun.

Pelin pelaaminen vie suht pitkään ja varmasti tällaisten pelien ystäville unelmahankinta. Itse en ihan tuota kohderyhmää koe olevani.

Plussaa: grafiikka ja ääninäyttely, sekä upeasti toteutettu suomennos.
Miinusta: taisteluiden itsensä toistavuus ja liialliset toimintanäppäin vaihtoehdot.