Billy Elliot
Tampereen Työväen Teatterin Billy Elliot on sykähdyttävin musikaali pitkään aikaan
Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä sai ensi-iltansa suurmusikaali Billy Elliot. Se on tarina 11-vuotiaasta Billystä, joka haluaa luopua nyrkkeilyhanskoista ja sitoa jalkaansa balettitossut maailmassa, jossa historiallisen kehyksen luo brittiläinen kaivosreformi ja Margaret Thatcherin hallinto. Lakkojen ja taloudellisen epävakauden aikana kaikki perinteistä ja turvallisesta totutusta poikkeavat asiat koetaan uhkana ja tasapainoa musertavana. Yksilön toiveet ja ambitiot muserretaan pysähtyneisyyteen. Billy kuitenkin uskaltaa lähteä taistoon tätä vastaan ja uskaltaa luottaa unelmaansa. Matkalla häntä kannustaa tanssinopettaja, joka näkee pojan aidon lahjakkuuden ja haluaa tälle epäitsekkäästi parempaa tulevaisuutta kuin mitä kaivosteollisuuden aiemmin elättämällä, hiipuvalla kylällä olisi mahdollista tarjota. Teos istuu tähän päivään niin itsensä kuin muidenkin hyväksymisen teemoilla sekä asettaa meistä jokaisen katsomaan peiliin – olemmeko jumahtaneet arvoissamme kaivokseen vai uskallamme omaksua jotain uutta ja ylittää itsemme?
Lee Hallin käsikirjoittama ja Elton Johnin musiikin siivittämä teos nähtiin kolme vuotta sitten Helsingin kaupunginteatterin tuotantona Peacockin lavalla. Tuolloin teos oli sovitettu Peacockin rajalliseen tilaan ja kokonaisuus oli intiimi tulkinta. Billy Elliot ei ole tuotantona kaikkein helpoimmasta päästä, sillä päärooleissa on nuoria tanssivia poikia, joita ei varmasti tässä jääkiekkokaupungissa ole hurjia määriä – ainakaan vielä. Puolitoistavuotta kestänyt Billy Elliot -koulu on valmentanut näistä nuorista lupauksista taitavia näyttelijöitä, jotka kantavat nimikkoroolinsa hyvin. Ensi illassa nähtiin Simo Riihelä Billy Elliottina ja Ilmari Kujansuu Billyn kaverina Michaelina ja molemmat tekivät roolinsa sellaisella antaumuksella, että moni konkari voisi ottaa mallia. Muista hahmoista erityismaininta kuuluu ehdottomasti Petra Karjalaiselle ja hänen esittämälleen tanssinopettaja rouva Wilkinsonille. Monitasoinen hahmo avautui upeasti ja yhdisti pistävää sarkasmia ja lempeää herkkyyttä. Karjalainen pääsi näyttämään hahmossa myös ripauksen komedienneaan unohtamatta upeaa tunnistettavaa ääntään.
Työväen Teatterin toteutuksessa musikaali on ansainnut suur-etuliitteensä. Näyttämöllä nähdään 55 hengen työryhmä ja kohtaukset ja kuvat ovat suurenmoisia pienintä detaljia myöden. Uskallan jopa väittää, että lempeän oloinen ohjaaja Samuel Harjanne on uskaltanut laittaa riman riittävän korkealle ja kannustanut koko työryhmän ylittämään sen reilusti. Näytelmästä näkee, että se on luotu rakkaudella ammattilaisuutta kohtaan sellaisella hengellä, johon vain maailman suurilla näyttämöillä ylletään. Eikä teos ole vain tekninen kympin suoritus, sillä jotain taikaa on kokonaisuuteen puhallettu siinä määrin, että tunne ja palo välittyy yleisöön asti ja se, jos mikään on poikkeuksellista. Ensi-illan kiitospuheenvuoroissa sekä työryhmän jäseniä haastatellessani kuulin toistuvan sanan ja se oli ilo. Uskon aidosti, että työryhmällä on ollut hyvä fiilis ja paljon iloa, kun teosta on tehty, niin hyvin se tuntui katsomossa saakka.
