Juice

Kova elokuva erikoisesta persoonasta

Harvemmin omaelämänkerrallista elokuvaa katsoessaan tulee ajatelleeksi miten outoa on, että kuolleesta ihmisestä tehdään elokuva ja samalla suurin osa elokuvan muista hahmoista on edelleen elossa, ja osa jopa samassa näytöksessä kanssani. Toki valkokankaalle heijastuvat näyttelijöiden luomat versiot heistä.

Juice oli erikoinen persoona. Samalla ujo, mutta suulas. Peitteli ujouttaan alkoholiin ja lopulta suhdettaan alkoholiin. Vitsikäs, mutta pitkävihainen. Huono isänä ja aviomiehenä, mutta lahjakas sanoittaja ja muusikko.

Itse en oikeastaan ehtinyt (tai piitannut) kokea Juicen kulta-aikaa. Onnekseni satuin hänen yhden viimeisimmistä keikoista kuitenkin näkemään. Persoona lavalla.

Juice elokuva sekoittaa faktaa ja fiktiota. Se antaa vain siivun koko henkilön elämästä. Käsikirjoitus on tiivistetty nuoren yliopisto-opiskelijan pikkuhiljaisesta noususta pienen bändin kanssa, koko kansan rakastamaksi sanoittajaksi ja muusikoksi. Mukaan on otettu vain yksi avioliitto ja yksi lapsi. Lopulta sairastuminen. Totuushan on toinen. 

Tarina jätetään hienosti katsojalle avoimeksi loppua myöten. Se on enemmänkin kuvaus Juice Leskisestä persoonana hyvässä ja pahassa, sekä ihmisistä hänen ympärillään. 

Elokuva on kuvattu kokonaan filmille, ja se tuo muutenkin loistavaan, tupakanhajuiseen ja kalja ja viinipullojen täyttämään ajankuvaan varsin pelottavankin totuudenmukaisen fiiliksen. Itse olen syntynyt vuonna 1972, joten muistan kyllä hyvin nuo ajat.

Myös Tampereen tutut paikat ja ympäristöt tuovat elokuvaan oman tunnelman. Yksi asia jäi hieman vaivaamaan. Mikähän oli se baari, jota elokuvassa yritettiin luoda? Oliko se kenties Tillikka vai Wienervald? Kummassakin olen käynyt hyvinkin alaikäisenä (limpparilla), enkä niitä tuollaisina muista.

Mutta kuitenkin käsikirjoitus on pääasiallisesti jouheva. Välillä musiikkikohtauksiin uppoudutaan liian pitkäksi aikaa, koska minä ainakin olisin halunnut nähdä enemmän ihmissuhteita ja draamaa. Draamasta puheenollen. Elokuvassa oikeastaan on lopulta vain kaksi päähenkilöä joilla on merkitystä. Juice (Riku Nieminen) ja Marja (Iida-Maria Heinonen), jotka kumpikin tekevät hienoa työtä. Vaikka muissa rooleissa on taitavia näyttelijöitä, yksikään muista henkilöstä ei nouse tarinassa tarpeeksi erottuakseen mitenkään erityisesti. Tässä ehkä käsikirjoituksellisia draamallisia puutteita. 

Musiikki ja tutut biisit ovat tottakai tärkeässä osassa elokuvaa ja varsinkin viimeinen biisi ”Juicen” esittämänä saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. 

Viihdyttävä ja sopivan ankea kuvaus ihmisestä Juicen takana. Mutta silti hieman tyhjä ja pliisu.