Häpeä! – Nolo komedia
Kaksi aikuista naista lavalla. Hävetkää!
On aina haastavaa mennä katsomaan tuttujen juttuja kriitikon ominaisuudessa. Mari Turusen olen tuntenut iäisyyden ja Kaisa Helan pitkään. Iäisyys ja pitkyys ovat todella laveita aikamääritelmiä näistä kahdesta naisesta puhuttaessa. Kun vajaa vuosi sitten Kaisa kertoi, että he työstävät Kulttuuriravintola Kiveen pientä esitystä aiheesta häpeä, kiinostuin oitis.
Marssiessani ensi-iltaan kumppanini kanssa, luulin olevani ajoissa paikalla, saadakseni hyvän paikan. Väärin. Kivi oli jo tupaten täynnä, mutta Tampereen teatterin tiedottaja Sanna, ilmoitti aina yhtä hymyilevänä ja iloisena: eturivissä on hyvin vapaita kriitikkopaikkoja. Eturivissä, metri lavalta. Selkeästi suunniteltu juttu. Tartun syöttiin ja istun eturiviin. Hävetti mennä istumaan, ja vielä kriitikon leima otsassa. Hain toki viinilasillisen suojakseni. Siksi esitys on kielletty alle 18 vuotialta. Ei sen sisältämän alastomuuden vuoksi. Mutta toivon, että antamani kritiikin jälkeen, minun ei tarvitse hävetä.
Kaksi suurenmoista näyttelijätärtä tuovat ja luovat eteemme koko häpeän skaalan. Sen miten he itse sen kokevat, sen mitä he itse häpeävät ja lisäksi monta muuta esimerkkiä hävetyksestä. Myös häpeän tieteelliseen puoleen tartutaan.
Esitys koostuu monesta lyhyehköstä numerosta. Luvassa on niin monta hersyvän hauskaa herkkupalaa, etten kaikkia edes enää muista, vaikka esityksestä on kulunut puoli tuntia. Sekin hävettää.
Esityksen alussa todistamme huimaa Wikipedia-kohtausta, jossa naiset sättivät toistensa näyttelijänuraa, kuulemme myös internetin ihmeellisestä maailmasta löytyvän K.ä.c.k.i.i. Rapin.
Kuulemme hieman liiankin sisäpiirin ja sisäpiirisuhteiden teatteriläppää ja näemme huikeasti puvustetun Häpeän haastattelussa.
Ensimmäinen puolisko päättyy, tottakai sopivan mukavaan yleisönhäpäisemiseen eli yhteislaululeikkiin. Tottakai kaikista mahdollisista rytmisoittimista Mari Turunen antaa käteeni lautaset. ”ja tuosta Gekolle lautaset”. Kaikista kovaäänisimmät aseet. Laulan mukana ja yritän osua lautasilla tahtiin. Hävettää ja naurattaa.
Väliaika. Ulkona ihmiset kikattavat ja naureskelevat. Kaikilla on yhtenäinen ja hävettävä fiilis. Vessaan ja sitten lisää viiniä seuraavalle puoliskolle.
Näimme yhden tissin jo ekalla puoliskolla. Nyt näemme paljon enemmän. Minä varsinkin, siitä metrin päästä. Mutta nyt ei hävetä, koska lavallakaan ei tunnu hävettävän. Naurattaa kyllä, mutta hyvällä tavalla.
Kakkospuolisko osaa myös hienosti pistää ajattelemaan ja miettimään. Hiekkalaatikko ja hautajaiskohtaukset ovat koskettavia, ja todellisia. Kännisekoilu on kaikessa kattavuudessaan pelottavan totta ja naisten antautuminen omiin hävettävyyksiin Whitney Houstonissa ja Madonnan Voguessa ovat kerta kaikkiaan antautumisen parhautta.
Turusen ja Helan itse kirjoittama häpeänpilkkushow toimii aivan täydellisesti, jos ei muutamia sisäpiirin vitsejä oteta huomioon. Mutta juttu aukeaa kyllä ihan varmasti kaikille katsojille tarpeeksi.
Mahtavaa antautumista, alastomuutta ja asiaa tärkeästä asiasta. Tämän jälkeen ei oikeasti hetkeen hävetä. Enkä minäkään oikeasti häpeä istua eturivissä, häpeän vain tunnustaa sen julkisesti. Tälle esitykselle näen pitkää ikää ja hävettävän mahtavia kiertueita ympäri Suomen. Ihanat naiset. Upea!
