Aurora

Vangitsevan hyvä kotimainen elokuva

Harvoin näkee näin täydellisen hyvää suomalaista elokuvaa. Se että, elokuva osaa samalla naurattaa, pistää ajattelemaan, ja ojentaa romantiikkaa, on kerta kaikkisen harvinaista. Ohjaaja Miia Tervo on itse käsikirjoittanut ohjaamansa täyspitkän esikoiselokuvansa. Ja kun roolitus on kohdillaan kaikin puolin, tuloksena on huikea leffa.

Aurora (Mimosa Willamo) on nuori naisenalku, joka asuu Rovaniemellä. Hän työskentelee kauneussalongissa, haaveilee pois pääsystä ja ryyppää reippaasti niin työ kuin vapaa-aikanaankin. Eräänä iltana snägärillä hän kohtaa iranilaisen turvapaikanhakijan Darianin (Amir Escandari). Dariania ja hänen kahdeksan vuotiasta tyttöänsä uhkaa karkoitus, ellei hän avioidu suomalaisen naisen (tai miehen) kanssa.

Aurora päättää auttaa etsimään ehdokkaita. Kaikki ei mene kuitenkaan toivotulla tavalla, alkoholi sotkee kuvioita, Darian kohtaa rasismia jopa sijoitusperheensä tummaihoiselta mieheltä Juhalta (Chike Ohanwe), naisehdokkaat ovat toinen toistaan omituisempia. Tottakai myös romantiikka sotkee kuvioita. Aurora on kuin eräänlainen sekoitus valoa ja pimeyttä, kuin hurrikaani tai taifuuni. 

Niin on koko elokuvakin upea sekoitus kaikkea. Sopivassa mittakaavassa kuitenkin. Kuitenkin pääosassa on huumori. Välillä jopa hienon kierosti aika musta huumori.

Tervo on käsikirjoittanut nerosti, uudella tavalla ja ohjannut hienosti. Esimerkiksi Ohanwen hahmo kaikessa suomalaisuudessaan käsittämättömän upeasti luotu. Ja pieniin rooleihin on ripoteltu hienoja suomalaisia tunnettuja konkareita. Miitta Sorvalin Liisa-mummolle on annettu elokuvan herkullisimmat ja hauskimmat repliikit ja kohtaukset. 

Mutta elokuvan ehdoton tähti on Mimosa Willamo. Jo kerran Jussi-palkinnon voittanut nuori näyttelijätär tekee vimmaisen suorituksen luonnonvoimaisena Aurorana. Ettei vaan kohta olisi toinenkin elokuvapalkinto kainalossa?

Alkoholismi ja pohjoisen olot kuvataan uskottavan todentuntuisina. Onko Pohjois-Suomen nuorilla toivoa ja tulevaisuutta? Vai löytyykö apu vain lonkeropullon pohjalta. Kerta toisensa jälkeen mokaaminen humalassa opettaa katsojaakin miettimään suhdettaan omaan alkoholin käyttöön. Se ei moralisoi, mutta antaa aihetta ajatella. Myös ajankohtainen teema rasismista ja turvapaikanhakijoista esitetään hienolla tavalla, selväksi tehden, mutta silti sopivan hienovaraisesti. Myös elokuvan rakkausteema on uskottava.

Leffan soundtrack on uskomattoman onnistunut sekoitus uutta ja vanhaa. Tämä leffa sopii kaikenikäisille, nuorista lähtien. Se antaa varmasti kaikille jotain. Itselleni se ainakin antoi hillittömiä käkätyskohtauksia ja ajattelemista useaksi päiväksi.

Upea leffa. Toivottavasti yleisö löytää tämän ja tajuaa elokuvan mahtavuuden.