Godzilla II: King of the Monsters

Jättihirviörymistely lyö ällikällä

Täytyy kyllä heti aluksi myöntää, että tämä leffa on ISO. Kaikki valkokankaalla nähtävä on niin isoa, ettei koskaan olla moista nähty. Toiseksi jäävä Pacific Rimmin ökkömönkiäiset ja taistelurobotit. Godzilla II on sekoitus Jurassic Parkia, Alien-leffoja ja tuoretta Chernobyl-sarjaa. Sillä lailla ohi mennen liipaisten. Yhtä lähellä kuin jonkun kriitikon mielestä Tolkien-elokuva oli kuin uusi Kuolleiden runoilijoiden seura, eli ei lähelläkään. 

Juoni ymppää edellisestä osasta tutun kryptoeläintieteellisen osaston mukaan nyt uuden perheen. Äiti, tohtori Emma (Vera Farmiga, Conjuring-leffasarja), on eronnut Mark-isistä (Kyle Chandler, Manchester by the Sea), kun edellisen kerran Godzillan riehuessa he menettivät pikkupoikansa. Perheen tytär Madison (Millie Bobby Brown, Stranger Things -sarja) huojuu välimaastossa, ollakko äitin vai isin kanssa.

Tohtori Emma on kehittänyt laitteen, jolla voi melkein kommunikoida jättiläishirviöiden kanssa, ja sitten vielä juoneen sekoitetaan Jonah Alanin (Charles Dance) johtama ekoterroristijärjestö, joka haluaa vapauttaa kaikki Titaanit, eli jättiläisökkömönkijäiset.

Kaikkihan menee tietenkin päin prinkkalaa, ja kohta ympäri maapalloa, salaisista kohteista ylösnousemuksen maan päälle suorittaa melkein parisenkymmentä outoa Titaania. On tulilintua, mammutin kaltaista, tietenkin perusperhosmonsteri Mothra ja tottakai myös kaverimme Godzilla sekä monta muuta japanilaista outoutta. Pääpahiksena pyörii kolmipäinen lohikäärme, niin kutsuttu monsteri nolla, joka haluaa maailman jumalaksi.

Tällä kertaa ihmiskunta kuitenkin tarvitsee Godzillan apua, ennen kuin monsteri nolla muiden Titaanien avulla pyyhkäisee koko ihmisyyden maapallon pinnalta.

Kuulostaako sekavalta? Kyllä, Godzilla on sekasotku, mutta toisaalta ihan mainio sellainen. Olen itse muutamia japanilaisia Godzilloja nähnyt, ja niistä outous välittyy loistavasti, toisaalta niissä on myös camp-henkeä ja pilkettä silmäkulmassa.

Valitettavasti tästä jenkkiversiosta ei välity kuin ripaus huumoria. Sen käsikirjoitus on turhan vakava ja kylmäkiskoinen. Pääosan perhe, kaikki ihmiset ja koko ihmiskunnan tuho tuntuu katsojasta ihan yhden tekevältä. Toki Titaanien rellestystä on mukava katsoa, mutta turhat taistelujen toistot alkavat puuduttaa. Mukaan on saatu ympättyä paljon ydinaseita, radioaktiivisuutta, avaruuden vieras ja jopa viittauksia kadonneeseen Atlantikseen.

Hieman jopa pöyristyttävän uskonnollisia viittauksia kristinuskoon ja paholaiseen löytyy. Eli todellakin kaikkea ja paljon. Luulisi myös, että tällaisessa megaluokan elokuvassa olisi panostettu erikoistehosteisiin oikein kunnolla. Ne ovat pääosin loistavia, mutta väliin mahtuu myös yllättävän huonolaatuista kamaa. Lienee syynä se, että nykyään tehosteet tehdään niin monen eri tallin toimesta, ja sitten joku liimaa, leikkaa, askartelee ne kokonaisuudeksi? 

Kaiken kaikkiaan ihan mainiota viihdettä ja aivojen täydellistä nollausta, koska tämä leffa on kokonaisuudessaan jo niin aivoton, että niitä ei tarvita. Kesän varma suurryimistely!