Atom – Robottitarinoita

Mangan jumalan tarinoita mangan alkulähteeltä

Tämäkin mangapokkari on jo jonkin aikaa lojunut pöydälläni. Hämmennyinkin suuresti, kun sitä aloin lukemaan ja tutkimaan. Tässähän onkin kyse isommista asioista, kuin ihan perusmangasarjakuvasta. Kirja sisältää samalla Tampereen taidemuseon näyttelyluettelon. Tampereen taidemuseossa nimittäin on meneillään 5.1.2020 asti näyttely: Osamu Tezuka – Mangan jumala.

Teos pitää sisällään myös museonjohtaja Taina Myllyjarjun esipuheen ja Jannika Riikosen artikkelin. Eli mannaa mangafaneille, sekä tämän pokkari että Tampereen taidemuseon puolesta.

POKKARI ESITTELEE meille viisi Tezukan luoman Atom, robottipojan, seikkailua vuosilta 1960–1975. Minulle tuttu hahmona, mutten ollut koskaan hänen seikkailujaan lukenut.

Ensimmäisessä tarinassa kertaamme robotiikan historiaa, ja ne tietyt käskyt, joita robottien täytyy noudattaa. Saamme myös seurata Atomin syntytarinaa, joka onkin aika herkistävä. Hieman hullu isä, joka halusi pelastaa poikansa, saakin tilalle robottipojan, jota välillä rakastaa ja välillä vihaa. Lopulta isä myykin Atomin eteenpäin.

Seuraavaksi tarina, jossa esitellään Atomin pikkusisko Uran. Robottisisarukset käyvätkin hieman haasteellisesti ihmiskoulua. Urania kuitenkin kiehtoo robottien väliset taistelut, koska ne ovat hyvää liikuntaa. Jutussa esitellään myös puoliutuvia robotteja. Tosin tämä ei välttämättä ole pikkusiskon eheyden kannalta hyvä juttu.

Keskimmäinen kertomus esittelee meille huvipuistomaisen saaren, Robotlandian, josta prinsessa Odette pakenee, itse Saatana niminen robotti kannoillaan. Taas tarvitaan Atomin apua robottien orjuutuksen lopettamiseksi.

Neljäs tarina kertoo valehtelevasta robotista. Se on eräänlainen muunnos vanhasta sadusta, jossa paimenpoika juoksee kylään, kertoen susien hyökänneen lampaiden kimppuun. Hän valehtelee, ja kun susi lopulta oikeasti hyökkää lammaslauman kimppuun, kukaan ei usko häntä. Tosin tässä tarinassa robotilla on inhimilliset syyt valehteluun.

Viides ja viimeinen tarina esittelee jättirobotti Dam damin, joka kylvää tuhoa kadonnutta päätänsä etsiessä, jopa niin, että kaupunkiin julistetaan hätätila.

TARINAT OVAT hieman naiveja ja ajan hammaskin on niitä nakertanut. Silti niistä hahmottaa mangan perinteet ja syvän olemuksen. Taide on sulavaa, mutta siinäkin hahmoissa näkee vanhaa sarjakuvamaisuutta, mutta myös uutta, nykyään jo tuttuakin teknologiaa. Silti taide sekä tarinat ovat täysin ajattomia. Oman alansa klassikoita.

Suosittelen jokaiselle mangan harrastajalle, sekä pokkaria, että näyttelyä, jonka itse menen kyllä joku päivä katsomaan.