Karvas pala

Paha, inhottava, mutta niin mustan hauska

Taas jälleen kerran lähdin teatterista hyvin ristiriitaisissa tunteissa. Onko tämä komediaa? Onko tämä valitettavaa todellisuutta? Tätäkö valta loppupeleissä on? Saako katsomossa nauraa? Viimeiseen kysymykseen vastaus on: saa, mutta vasta jälkimmäisellä puoliskolla. Vai saako sittenkään?

Tosihkoon tapahtumiin perustuva tuore musta näytelmä esitetään Tampereen Työväen Teatterinn Salmelaisen näyttämöllä. Itse pääsin katsomaan tämän vasta noin viikon ensi-illan jälkeen. Haitanneeko se? Tuskin. Uskoisin teoksen kypsyneen.

NÄYTELMÄ KERTOO irstaasta ja lihavasta leffamogulista Barneysta (Aimo Räsänen), jolla on valta kaikkeen. Hänellä on langat jokaiseen ja joka asiaan. Assistenntinsa Sondra (Suvi-Sini Peltola) hallitsee kuitenkin hänen elämäänsä pitämällä kuitenkin ne kaikista tärkeimmät langat käsissään. Nimittäin aikatauluttamisen, ihmisten nimet, tapaamiset, äidin syntymäpäivän ja niin edelleen.

Potenssipillerin, alkoholin ja vallan myötä Barney kuitenkin erehtyy eräänä iltana vallan huumassaan käyttämään pääominaisuuttaan, eli valtaa, väärin aasialaiseen näyttelijättäreen. Tästä alkaa vyyhti, jonka myös #metoo asiana tunnetaan.

Näytelmän ensimmäinen puolisko ei katsojille paljoa huumoria ammenna. Se on melkeinpä oksettava, liian todenmukainen ja ahdistava. Puistelen päätäni katsomossa moneen kertaan.

Mietin, että onko teatterin johtaja Otso Kautto nyt vallanhuumassaan tarkoituksella valinnut kolme lähekkäistä ensi-iltaansa käsittelemään valta-teemaa. Jeppe Niilonpoika käsittelee valtaa, tämä Karvas pala käsittelee sitä, ja mitä ilmeisemmin, otaksuisin, että Hitler ja blondi käsittelee sitä myös. Siis valtatrilogia! Juuri kun tämän edellisen olin kirjoittanut, luin tarkemmin käsiohjelmaa ja sieltähän se vastaus löytyikin. 

Vaikka ensimmäisen puolen käsikirjoitus kaikessa ahdistavuudessaan on nerokas, toinen puolisko hengitysväliaikaviinin jälkeen pelastaa katsojan osittain ahdingosta. Peli jatkuu, mutta nyt katsojaa myös nauratetaankin. Siis sitä, kuka uskaltaa nauraa. Mustaa huumoria. Laji josta minä pidän. Asioita joille ei saa nauraa, mutta joskus on pakko. Tunnen itseni ärsyyntyneeksi, mutta silti kepeäksi esityksen jälkeen.

Aimo Räsänen loistaa kuin taivaallinen piru roolissaan. Hän on huikaiseva lavalla. Kiitos tästä mahtavasta, vaativasta työstä. Suvi-Sini Peltolan Sondra hahmon tarkoitusperät jäävät sopivan mysteeriksi. Miksi hän jaksaa lääppivää ällöttävää pomoansa? Raha? Valta? Mutta Peltola rutistaa jouhevan roolinsa tunnetulla jämäkkyydellään. Sitäpaitsi Peltolan peruukki on hot! Ai niin, ei näin kai uskalla sanoa?

TTTn taitavaa, pikkurooleissa nähtävää porukkaa on täydennetty mainioilla Yoko Takedalla ja Joes Tekalla, jotka ovat hyvin luontevia lavalla rooleissaan. 

Kysymyksiä hetättävä näytelmä. Upea teksti, taitava ohjaus ja tietynlaiselle katsojakunnalle juuri sopivaa viihdykettä. Tämä ei kaikille sovellu. Minä olen sen verran hullu, että tykkäsin.