Keko Salata – Asioilla on tapana järjestyä
Omalaatuinen ripitys
Kolmisen vuotta sitten arvioin Keko Salatan ensimmäisen levyn. Annoin sille täydet viisi tähteä. Jostain syystä ”unohdin” kirjoittaa kritiikin duden kakkoslevystä. Sillekin olisin antanut ehdottomasti viitosen. Salatan kolmas levy on vaikea pakkaus.
Saattoi olla aika raskas paketti
Nyt kun on kuunnellut kolme levyllistä erikoisen laulutavan omaavaa kundia, jolla on selkeästikin ikäkriisi, huono itsetunto, ujous ja katkeruus musiikkibisnestä kohtaan, on kysyttävä kuuntelijana itseltään, miksi minä kuuntelen tällaista? Eikö suomimelankoliaa ole jo tarpeeksi? Ilmeisesti ei, koska Keko Salata saattaa soida luureissani repeatilla päivätolkulla. Mikä on Keko Salatan salaisuus siis?
Keko Salata on maailman parhain laulaja
Ei ehkä ole, vaikka pikkulapsen ääni niin levyllä väittääkin. Mutta Keko on omalaatuinen oman tiensä kulkija. Hän ei nuoleskele musiikkialaa. Hän tekee omalla lahjakkaalla tyylillään omantakeista musaa, josta tykkää tai ei. Taito musiikin tekemiseen näkyy, ja ennen kaikkea kuuluu suomalaisuuteen epätyypillisissä sävelkuluissa, mielenkiintoisissa taustoissa (suosittelen ajatuksella kuuntelemista, esim kunnon kuulokkeilla), ja ihan helvetillisen hyvissä sanoituksissa. Selkeää pyytteetöntä rakkautta musiikkia kohtaan.
Tuntuu, ettei aitoudesta palkita
Vaikka sanoista kuuluukin paha olo ja katkeruus, silti sieltä löytyy myös pilke silmäkulmasta, ja ehkä joku aarrekin sateenkaaren päästä? Uusimmassa levyssä on kokonaisuudessaan koira haudattuna. Vaikka serotoniini ja triptyl mainitaan, se on todellisuutta. Vai onko?
Olenko mä tyhmä?
Itselläni näin kolmen levyn jälkeen tulee skitsofreeninen olo. Ovatko nämä tilitykset aitoja tilityksiä, vai onko kyse suuresta huijauksesta? Onko kaikki keksittyä, naamion takaista salaliittoteoriaa ja KGB:n juonia? Toivon, että totta. Jos näin on, se on hieman surullista. Edelleen viittaan edelliseen arviooni. Mä haluaisin vierailla tän kundin pään sisällä.
Onks sulla varaa olla varomatta?
Suosittelen tsekkaamaan Ylen Akuutin jakson, jossa Keko puhelee vanhenemisesta ja muustakin.
Levyltä on aiemmin julkaistu jo useampi lohkaisu. 100 % on biisinä upea ja kaunisääninen BESS tekee siitä vielä paremman. Myös usein kuultu, tuttu pöllitty melodia tuo kappaleeseen oman viehätyksensä. Varo vaaraa on mieletön luettelo kaikista ympäröivistä vaaroista ja kielletyistä asioista. Biisin vakavuus vs huumori on loistokas idea.
Varo pudonneita enkeleitä ja kielioppivirheitä
Upouusissa kipaleissa on monta hyvää ja mieleen jäävää. Kesäinen Kahville biisi odotuttaa nurkan takana vaanivaa Meiju Suvasta kuiskaamaan korvaan ”pure mua.” Biiseissä Valeartisti ja Totta, kai? On mielenkiintoinen toistuma ja kombo Kekon aiempiin biiseihin Kulissit kuntoon ja Sinatra. Totta, kai? Biisi muutenkin varoittaa kuuntelemasta levyä eteenpäin nokkelasti charleston-musiikin tahtiin. Kaikki neljä ovat Salatan ehdotonta parhaimmistoa.
Suomipopin painajainen on selvä kannanotto omaan suosioon ja aiemmin mainittuun musa-alaan. Tähänkin voisi heittää vanhemmasta Kulissit kuntoon biisistä: ”Taiteen takii Emma-gaalaan tultiin?” Sä oot ruma voisi olla kepeämpi versio Jaymes Youngin Parachute biisistä. Monen monta hienoa, nerokasta ja yllättävää biisiä. Hienoja fiittaajia. Uutuuslevyn parhaaksi kappaleeksi nousee upean poljennon omaava Kaipaan sua. Tässäkö kesän bailubiisi? Fiittaajista puheen ollen, tämän kappaleen huikea Boyat duo tuo sopivaa eksotiikkaa ja kaunisääninen Samuli Heimo täydentää kappaleen. Levyn ja koko tilityksen päättää runollinen Holmenkollen, hieman anteeksi pyydellen, mutta kauniisti ja koskettavasti.
Ei jummi jammi.
Palvon ja rakastan tätä outoa artistia, vaikka edelleenkin monta kysymysmerkkiä pyörii päässäni. Mitä enemmän Keko Salata musiikkia tekee, sitä enemmän menen ymmälleni.
Hyvä näin.
Ehdottomasti viisi tähteä. Kiitos ja niin syvä kumarrus, että selässä napsahtaa.
