Dyyni

Klassikokirjan kauan odotettu uudelleenfilmatisointi toimii ja on todella tyylikäs ja kaunis.

Tätä uutta Dyyni kirjan elokuvaversiota on odotettu kieli pitkällä jo kauan. Fanien korvanappeihin ennen elokuvan ensi-iltaa on saapunut ylistävää palautetta. David Lynch teki elokuvasta ristiriitaisen vastaanoton saaneen, oman näköisen version vuonna 1984. Jonka tuossa jonkin aikaa sitten katselinkin muistin virkistämiseksi. Koska itse olen kyseisen kirjasarjan kirjoja lukenut viimeksi noin 35 vuotta sitten. Siinä iässä kun kaikki scifikirjat menivät Arthur C. Clarkesta Isaac Asimoviin. Vuoden 2000 tv-minisarjaa en harmikseni onnistunut mistään löytämään. Joskus sekin tuli nähtyä. 

Nyt kuitenkin kanadalaisen huikean visualistiohjaajan Denis Villeneuven (Blade Runner 2049, Arrival) versio saapuu täyttämään valkokankaat ympäri maailmaa. Ja ihan varmasti fanit ovat tyytyväisiä.

Itselleni jo pelkästään nimet Timothée Chalamet, Josh Brolin, Jason Momoa ja Oscar Isaac riittävät siihen, että minut saa leffateatteriin. Sekä moni moni muu suuri nimi. Uskoisin, että Villeneuven ei paljoa tarvinnut houkutella näyttelijöitä tällaiseen suurtuotantoon mukaan. 

Dyyni avaa hallitsijasukujen valtataistelua käsittelevän saagan

Frank Herbertin arvostetun ja palkitun kirjasarjan avaava Dyyni, ilmestyi vuonna 1965, suomennettiin kolmena niteenä vuosina 1982–83. Juonena toimii suurten hallitsijasukujen eeppinen valtataistelu avaruuden planeetoilla.

Kaiken keskipisteenä on Arrakis planeetta, eli Dyyni. Hiekan peittämän planeetan aavikoilla elää jättiläismäisiä hiekkamatoja, jotka tuottavat rohtoa. Kenellä on valta rohtoon ja se avulla saavutettavaan kykyyn nähdä tulevaisuuteen, sen avulla matkustetaan pitkiä matkoja avaruudessa ja se myös pidentää ikää, eli rohdon hallitsijalla on myös samalla galaktinen valta.

Päähenkilö Paul (Chalamet) joutuu Arrakis planeetalla vallan vaihdon myötä kieroiltuun ansaan ja sen myötä pakenemaan äitinsä kanssa erämaahan. Heidän uskotaan kuolleen, joten muut hallitsijasuvut jatkavat juonitteluaan. Sillä aikaa Paul kohtaa Dyynin alkuperäiskansan, rohtoa nauttivat Fremenit. 

Paulin näyissä esiintyy Fremeni tyttö, ja Fremenit odottavat saavansa uuden messiaan. Siinäpä ensimmäisen kirjan juoni tiivistettynä tämänkin elokuvan muodossa. Ihan varma en ole miten paljon tekstiä on karsittu tai muunneltu. Sen verran aikaa omasta lukukokemuksesta on.

Visuaalisuus hivelee täydellisyyttä

Mutta itse elokuva on pöyristyttävän kaunis kokemus. En ole koskaan nähnyt näin visuaalisesti täydellisen upeaa scifielokuvaa. Elokuvaa katsellessa voisi vain itkeä onnesta, siksi, miten kauniita kuvia se katsojalle ammentaa. 

Puvustus, taustat, rakennukset, huoneet, avaruusalukset ja aseet – siis ihan kaikki on suunniteltu täydellisen harmoniseksi kokonaisuudeksi. Taustalla soi jylhästi Hans Zimmerin musiikki, joka täydentää jokaisen kuvakokonaisuuden. 

Juonta kuljettaessaan Villeneuve uskaltaa pysähtyä näyttämään herkkiä viipyileviä pätkiä. Ne eivät tylsistytä katsojaa, päin vastoin, niihin tuntuu hyvältä uppoutua. Villeneuve ei myöskään puuduta katsojaa ylipitkillä ja raskailla taistelukohtauksilla, vaan ne vedetään myös tyylikkäästi esiin, ja sitten pois, turhia pitkittämättä, kuten monissa, aivan liian monissa tehostejyräelokuvissa tapahtuu.

Elokuvan kesto reilu kaksi ja puoli tuntia ei aiheuta minkäänlaisia hankaluuksia. Päin vastoin. Toivottavasti tämä elokuvasarja saanee yhtä hienoa ja tasokasta jatkoa, kuin tämä ensimmäinen on. 

Koko näyttelijäcasting yltää nappisuoritukseen

Kaikki näyttelijät tekevät rooleissaan hienot suoritukset. Itselleni suht tuntematon ja noteeraamaton Rebecca Ferguson tekee herkän, mutta tiikeriemomaisen roolin Paulin äitinä. Mutta elokuvan sielu ja voima on herkkäkasvoinen Timothée Chalamet (Call Me by Your Name, Lady Bird). Ylistin häntä jo Call Me by Your Name elokuvassa aikoinaan, ja aion varmasti ylistää jatkossakin. Nuoressa näyttelijänalussa on potentiaalia näköjään mihin tahansa rooliin. 

Syön elokuvalippusarjani, jos tämä elokuva ei visuaaliselta puolelta Oscareita nappaile. Toivottavasti toki muistakin kategorioista. Mitä ilmeisemmin tämä on se elokuva, minkä menen useita kertoja ihan leffateatteriin katsomaan. Seuraavalla kerralla aion vain keskittyä kauniiden kuvien, vaatteiden ja ihmisten katseluun.