Yoko Tsuno – Saalis ja varjo

Salaisuuksia ja ikiaikaista draamaa

Mietin lukiessani uusinta Yoko Tsuno albumia, että onpas tämä hyvä. Vasta luettuani aloin ottamaan teoksesta enemmän selvää, ja ilokseni huomasinkin, että tämä onkin niitä suht alkupään Yoko Tsuno seikkailuja. Tai oikeastaan voisi sanoa, että noin alkukolmanneksen seikkailuja. Saalis ja varjo on alunperin ilmestynyt vuonna 1982, ja on näin ollen 12. Yoko Tsuno albumi. Ja ilmestyi nyt siis ensimmäistä kertaa suomeksi.Kiitos kuuluu Story House Egmontille.

Tällä kertaa ei seikkailla avaruudessa, mutta tuttuun tapaan mukana on mysteerejä ja erilaisia elektronisia vimpaimia. Kuinkas muutenkaan. Jälleen kerran sattumalta meidän japanilaistyttömme kohtaa ikiaikaisen arvoituksen, johon liittyy draamaa ja murhenäytelmää. 

Ollessaan ystävänsä Polin kanssa Skotlannissa he törmäävät vauhkoontuneeseen tyttöön Ceciliaan. Pian ollaan uhkeassa ja jylhässä skotlantilaisessa linnassa, jossa Cecilia väittää äitinsä haamun kummittelevan.

Tuttuun tapaansa, Pol on syönyt itsensä huonovointiseksi, joten Yoko joutuu selvittelemään outoa kummitustarinaa yksin. Toki Yokon toinenkin ystävä Vic hälyytetään myöhemmin paikalle.

Juonikuvio on ihanan kimurantti, ja huikean jännittävän nerokas. Lukija suorastaan hengästyy ennen tutunoloista lopputaistelua, ennen tarinan ratkaisua. Perintörahojahan tässä yritetään kieroilla itselleen. 

Tuttuja elementtejä riittää. On huumauksia, mätä tohtori, takaa-ajoja, salakäytäviä ja vempeleitä.

Eli aivan täydellinen Yoko Tsuno seikkailu.

Itse en ole varma, pidänkö enemmän Yoko Tsunon seikkailuista avaruudessa, vai näistä maanläheisimmistä ”neiti etsivä” tarinoista. Kummassakin on oma viehätyksensä. 

Tämänkin tarinan loppu viittaa jo seuraavaan avaruusseikkailutarinaan, joka on oikeassa järjestyksessä Vinean arkkienkelit ja sen on Egmont Suomentanut vuonna 2007. 

Hauskintahan näissä on se, että monesti annetaan ymmärtää, että kyseessä on aaveita tai magiaa. Lopulta kuitenkin tiede voittaa, ja kaikki on vain fysiikkaa, kemiaa ja elektroniikkaa. 

Käsikirjoittaja-kuvittaja Roger Leloup on itse asiassa ollut monessa teknisessä asiassa hyvinkin paljon aikaansa edellä. 

Rakastan näitä Leloupin tarinoita. Toivottavasti tämä iäkäs herra (88-vuotias) tuottaa vielä monta hyvää Yoko seikkailua iloksemme. Vaikka tarinoiden laatu viime vuosikymmenten aikana onkin ollut hieman epätasainen. 

Mutta yksi asia, mihin Leloupissa voi aina luottaa. Se on taide. Sarjakuvan piirustusjälki ja sielu. Jälleen kerran uskomattoman pikkutarkkaa viivan vetoa ja yksityiskohtia. Ihastelkaapa vaikka linnoja, kryptia la luostarin raunioita tässä uusimmassa albumissa. Taattua Yoko Tsuno laatua!