Pienen hauen pyydystys

Pohjoisen loitsuja ja magiikkaa

Mielestäni teatteriin tultaessa ja varsinkin sieltä lähtiessä, upeinta on se fiilis, kun olet nähnyt jotain taianomaista. Pienen hauen pyydystys TTT:n Kellariteatterissa on juuri sitä. Se on virkistävän erilainen, hauska, outo ja täynnä taikaa. Aiemminkin olen sanonut, että Kellariteatterissa nähdään aina ne parhaimmat ja erilaiset jutut. Isommat lavat usein suoltavat sitä isommille katsojaryhmille suunniteltua perushumppaa. 

Kellari uskaltaa ottaa riskejä luoda uudenlaisia kokonaisuuksia. Elina Ylijaako (Petra Ahola) on saanut päällensä kirouksen. Hänen pitää saada hauki pyydystettyä tiettyyn aikaan mennessä tai käy huonosti. Kannoileen hän saa poliisin, Janatuisen (Minerva Kautto), koska häntä epäillään ihmisruumiin polttamalla hävittämisestä.

Ylhäällä pohjoisessa, lapsuusmaisemissa hän tapaa ihmisiä menneisyydestä sekä liudan taruolentoja. Näkki, Peijooni ja Moukku-Olli kuuluvat vahvaan tarinaan, joka on yhdistelmä suomalaista kansanperinnettä, uskomuksia, sekä vahva rakkaustarina.

Juhani Karilan kirjoittama romaani on jo jonkin aikaa ollut eräänlainen some-ilmiö. Sitä on kehuttu paljon. Itse en kirjaa ole lukenut, mutta ilmeisestikin pitäisi. Voin vain kuvitella miten haastavaa tästä on ollut dramatisoida ja ohjata näytelmä. Mutta Lija Fischer onnistuu siinä erinomaisesti. 

Ja Kellariteatterin pieni ja intiimi tila tukee teosta hienosti. Kellarissa ei paljoa lavasteilla juhlita, mutta tälläkin kerralla niukka sellainen toimii näppärästi. Sen sijaan puvustus, ja nuket ovat ihan ällistyttävän upeita. 

Ja kyllähän tämän taian takana ovat myös hienot näyttelijäsuoritukset. Koko seitsemän hengen poppoo toimii täydellisesti. Petra Aholan päähahmo on juurikin niin tuskainen ja pohjoisella tavalla sulkeutunut ja ahdistunut, kuin pitääkin.

Ville Selvosta on moneksi. Riivattu kunnanjohtaja naurattaa niin paljon, että meinasin pissiä housuuni. Ja David Bowiemainen Näkki on jotain sellaista, mitä en ole koskaan millään lavalla aiemmin nähnyt. Mutta siis kaikki näyttelijät ovat maagista vetovoimaa täynnä.  

Tässä on jotain samanlaista hulluutta, kuin aiemmin Kellarissa näkemässäni Action Herossa. Kumpikin näytelmä kilpailee omassa absudiudessaan. Tämäkään ei ole ihan sellainen jokaiselle teatterinkävijälle suositeltava. Minä pidin paljon, ja kyllä yleisö näytti nauttivan. Sekä varmasti ihan jokainen näyttelijäkin. 

Vahva suositus arjen piristykseksi. Minä haluaisin saada oman Peijoonin.