Manaaja: Uskon merkki

Tyttölapset paholaisen pauloissa

Voitte kivittää minut, kun totean, että mun mielestä alkuperäinen Manaaja-leffa ei ole kovin kummoinen. Se on hidastempoinen, yliuskonnollinen eikä se ole edes pelottava.

Sillä on vain jonkinlainen ihme maine, meille 70-luvulla syntyneille. Kaikilla on siitä jotain traumoja, paitsi minulla. Ainoat hyvät asiat leffassa ovat Linda Blair ja Ellen Burstyn. Sen verran lukaisin kollegoitteni arvioita uudesta Manaajasta, etten mennyt leffaan kovin odottavilla mielin.

Toisin kävi. Toisaalta…

Kaksi 13-vuotiasta tyttöä katoaa metsään kolmeksi päiväksi. Palattuaan heillä ei ole muistikuvia tapahtumista. Ja pian on sitten tuttuun tapaan piru irti. Kaksi perhettä kamppailee yhteisvoimin saadakseen tyttärensä takaisin pahan vallasta. 

Toisen tyttären isä jopa hakee apua alkuperäisen elokuvan Chris MacNeililtä. Burtsyn, jonka edelleen ehkä upein rooli on leffassa Unelmien sielunmessu. Sitten visva lentää, päät kääntyilevät, kiroillaan ja manataan tuttuun tyyliin.

Tämäkään manaaja ei missään nimessä ole pelottava. Jopa välillä turhankin huvittava. Mutta sillä on todellakin hetkensä.

Käsikirjoitus, joka alkaa ikään kuin katoamistarinana ja kehittyy siitä pikku hiljaa, on mielestäni loistava. Se on piinaava, pahaenteinen ja osaa kasvattaa jännitystä. Eli yli puoleen väliin leffaa antaisin helposti arvosanaksi ⅘.

Näyttelijät tekevät mimmit mukaan lukien hyvää työtä ja ohjaaja David Gordon Green malttaa olla pilaamatta tunnelmaa. Kunnes tapahtuu: ”Hei! Nyt yhdistytään, kerätään kaikki mahdolliset hölöpölö uskonnot ja manataan riivaajat likoista pihalle!”. Sitten mennään metsään ja pahasti.  Ällöttävää yhteisöllisyyden tunnetta, joka ei kuitenkaan vakuuta katsojaa millään lailla. Ottakoon piru tai saatana nuo vanhemmat ja muut naapurit tyttöjen sijaan.

Muutama onnistunut hetkikin loppu puolelta onneksi löytyy. Periaatteessa loppupuolelle pitäisi antaa erikseen arvosana 0,5/5. 

Manaajat 2 ja 3 ovat muistaakseni kuraa. Renny Harlinin visiossa Manaaja: Alku oli ehkä jotain yrittämisen merkkejäkin? Tästä hieman hatarat muistikuvat. Ja jos tuoreet uutiset pitävät paikkansa, ohjaaja herra Green aikoo nyt kuitenkin heittää krusifiksinsa nurkkaan, eikä teekään tälle lupaamiansa kahta jatko-osaa. Pöh. Looseri.  Kyllä tämä voittaa montakin viimeisen vuoden aikana tehtyä roskaa, kuten uusin Evil Dead, kammottavan huono Smile ja tylsä Megan. 

Tässä oli aikuisten kauhuleffan yritystä pitkälti.

Annan tälle jopa 3.5/5 ja aion katsoa tämän vielä toistamiseenkin.