Ei ois susta uskonu

Kaksi kaljaa muuttuu alkoholismiksi

Se vei koko käden sanonta osuu tähän sarjakuvanovelliin paremmin, kuin nenä päähän. Emilia Laatikaisen omaelämänkerrallinen tilitys vakuuttaa ja vaikuttaa. Vaikuttaa sen verran, että itse arvostelijankin on katsottava peiliin. Samaan peiliin voisi moni muukin meistä suomalaisista katsahtaa. Alkoholismi on tabu, vaiettu salaisuus. Päivällä me olemme toista ja hoidamme hommamme, mutta töiden tai opiskelujen jälkeen kaljatölkki päästää tyydyttävän ksssh äänen tai viinipullosta kuuluu turvallinen krak. 

Emilia Laatikainen kertoo suoraan päiväkirjamaisesti miten hänen elämänsä meni pieleen. Teos ei kaunistele. Se on jopa ärsyttävän inhorealistisen suoraviivainen. Yhtäkkiä urheilevan teinin ympäriltä katoavat kaverit. 

Join sinä kesänä melkein joka päivä. Tuolloin rakastuin alkoholiin palavasti ja lopullisesti

Ensin kaksi bisseä, viikonloppukäyttöä, opiskelut alkavat ja uudet ystävät. Kaljaa menee enemmän. Kaljasta tulee kaveri. Viiniäkin kuluu. Päivällä opiskellessa näytetään hyvä ja kaunis puoli itsestä, illalla kaljatölkki sihahtaa auki. Lopulta niitä sihautellaan auki jo kymmeniä.

Ihmissuhteet eivät kestä. Ainoa ystävä on bisse ja jopa yksinäisyys. Matka pois arjesta ja muiden läheisyydestä. Eristäytyminen. Kaupan liukuhihna kaljatölkkeineen luo turvaa. 

Avunhuudot kaikuvat kuuroille korville. Yhteiskunta ei auta. Vai eikö päähenkilö oikeasti halua apua. Vanhempien huoli. Tällaisten asioiden mylläkässä tarina pyörii. Kirjailija-sarjakuvataiteilijan päänsisäinen maailma on kaoottinen. Apua kaivataan vai kaivataanko? Kuningas alkoholi on aina taka-alalla vaanimassa.

Vieroitus ja uuden elämän alku.

Upea tarina.

Sanotaanko näin, että 180 sivua suomalaista mustavalkoista sarjakuvaa aiheesta alkoholismi omaelämänkerrallisesti on A LOT. Silti luin koko kertomuksen yhdeltä istumalta matkalla Juupajoelta Keuruulle. En vain kertakaikkiaan pystynyt laskemaan kirjaani käsistäni. Todellakin halusin tietää miten Emilian käy. 

Laskin kaloreita viinistä. Jos ei syönyt koko päivänä, viini nousi paremmin päähän, eikä ollut pelkoa lihomisesta

Alkoholi näyttelee pääroolin. Olisin janonnut lisää syömishäriöasiaa ja syitä, miksi nuoruuden ihmissuhteet katkesivat? Aihe on rankka. Teos on uuvuttava, mutta vastustamaton. Tarinaa hieman venytetään ja vanutetaan, mutta upea mustavalkokuvitus jaksaa kuljettaa stoorin kunniakkaasti maaliin saakka. 

Pidän valtavasti Laatikaisen tyylistä piirtää ”omaminä” varsin jatkuvasti ruudun keskiöön, ja jakaa ajatusmaailma itsensä ympärille ilman puhekuplaa.

Yllättävät piirrokselliset leikkaukset keskeyttävät tarinan välillä upeasti ja saavat hetkeksi heräämään tarinan koukuttavuudesta. Parasta kertomuksessa olivat ”Tunteet korostuvat”-osiot. Niin totta!

On tää ehkä vähän säälittävää

Pidän siitä, että erilaiset taiteilijat, avaavat maailmaansa meille ns kuolevaisille. Esimerkiksi Milla Paloniemi antoi meille huikean tripin päänsisäiseen maailmaansa teoksessaan 

Laatikainen tekee saman erilaisesti.

Miten tätä tylsyyttä kestää? Juodessa oli jännittävämpää.

Huikean hieno teos, joka kannattaa ottaa haltuunsa. Miettiä ja makustella sen sanomaa. Ja sitten katsoa sinne peiliin vakavissaan. Sitäpaitsi Laatikainen tarjoaa niin monta aforismia, ja elämänviisautta, että nekin kannattaa otta haltuunsa. 

Kiitos tästä teoksesta!

Tutustu Emilian taustoihin Ylen jutussa. Tämä teoshan on sarjakuva Finlandia ehdokkaana. Tulos julkistetaan perjantaina 22.3 klo 11. Pidetään Emilialle peukkuja!