Woman of the Hour

Sarjamurhia ja naisten asemaa 70-luvulla

Kuten otsikkokin jo kertoo, tässä leffassa on kaksi ikävää aihetta. Pelkkä sarjamurhaajateema ei riitä. Pitää vielä halveksua naisia. Siksipä tästä on vaikea myös arviota kirjoittaa, etten nyt vaan sano väärin. Tulee fiilis, että on oikein kirjoittaa kamalasta Rodney Alcalasta, mutta ei naisten tasa-arvosta. Mutta positiivista tässä on se, että sarjamurhaaja jää kiinni ja leffan tosielämän tapahtumien jälkeen asiat ovat luojan kiitos muuttuneet paremmiksi. 

Elokuva siis perustuu tositapahumiin. Eletään (elokuvassa loistavasti puvustettua) 70-lukua. Rodney Alcala (Daniel Zovatto) etsii uhrikseinsa nuoria naisia, jotka hän vikittelee valokuvamalleiksi erämaahan, jossa hän sitten tappaa ja raiskaa heidät. Tarinan toinen puoli seuraa Sheryliä (Anna Kendrick), joka etsii Los Angelesissa itseänsä ja pääsyä filmitähdeksi.

Näiden kahden tiet kohtaavat The Dating Shown -kuvauksissa. Pelottavinta tässä on juurikin, tämä, että näin todellakin tapahtui. Tässä vaiheessa lopetan juonen paljastelun, ja annan teidän nauttia elokuvasta. 

Yleensä en koskaan jaa trailereita, mutta tämä on ehkä yksi ahdistavimmista sellaisista koskaan. Ja kertoo leffan tunnelman kuitenkaan paljastamatta mitään. Leffahan on tehty jenkkien Netflixiin ja jakelussa siellä jo kai. Eli tullee varmaan meillekin tänne pikku Eurooppaamme pikaisesti. Silti vannon ja vakuutan, että tämä oikeasti kannattaa käydä ahdistumassa valkokankaalta. 

Elokuva sisältää myös hyvin terävän naisasian. Miehenä tunsin silkkaa myötähäpeää miehiä kohtaan. Ilmeisesti 70-luvulla (olen syntynyt -72, joten en ihan ole ollut tajuissani tästä asiasta) naiset olivat vain objekteja. Panoja, tyhmiä ja esineitä. Tätä teemaa elokuva alleviivaa kauniisti. Naiset eivät puhu totta, heillä ei ole asiaa tai tietämystä. Ihan hemmetin surullista katsottavaa. Mulle tuli leffan aikana muutaman kerran todella paha olo ja mieli. Ei näin!

Yllättävintä tässä elokuvassa on se, että tämä on Anna Kendrickin ohjaama. Ja vielä esikoisohjaus! Nyt en lähde naisasia leikkiin mukaan tästä eteenpäin kommenteissani. Ystäväni sanoi, kun olin menossa leffaapressiin katsomaan: toivottavasti Anna Kendrick ohjaa paremmin kuin näyttelee. 

Juurikin näin. Kendrick on valitettavasti se ikuinen romantillisten komediallisten elokuvien hihittelevä hahmo. Ei hänestä vaan saa draamaa irti. Hän on samanlainen kuin aina. Hän on Anna Kendrick. Hyvä yritys tässä hänellä on. Hän ei ole huono eikä hyvä. Hän on hän. 

Mutta hän on ohjaajana, huom esikoisohjaajana ihan p#rkeleen hyvä! Ei tällaista leffaa pysty kuka tahansa tekemään. Saati leffan aihe! Hienoa. Siirry vaan sinne kameran toiselle puolelle kiitos!

Daniel Zovatto ei todellakaan missään nimessä kuulu lempinäyttelijöihini. Mutta nyt on pakko nöyrtyä, ja sanoa että hän on ällöttävän hyvä sarjamurhaaja. Kaikki pienet eleet ja ilmeet kertovat juurikin niin petollisesta egoismista ja ärsyttävästä liperyydestä. Ihan mahtavaa roolityötä.

Lisäksi leffassa vilahtelee ihan mieletön määrä sellaisia pieniä Hollywood-tähtiä, ettei tähän edes mahdu kehumaan. Loistavia ja uskomattomia B-rooleja paljon. Näille iso kumarrus. 

Olen hämmentynyt katsoessani tuota yllä olevaa kirjoitustani. Yleensä leffakritiikkinä ovat lyhyempiä ja tylsempiä. Eli nyt myönnän kirjoittamani perusteella, että oikeasti tykkäsin leffasta.

Se on idealtaan, molemmilta teemallisilta ideoiltaan ihan hirveä. 

Mutta leffa antaa meille myös toivoa. Kysymysmerkki. Sarjamurhaajia on vieläkin. Mutta naisten asema on luojan kiitos nykyään tasa-arvoista. Tämäkin oli haastava muotoilla.