Vain parikymmenen minuutin laivamatkan päässä Tampereen keskustassa on pieni paratiisisaari. Pyhäjärvellä sijaitseva Viikinsaari on perhepuisto, jonne pääsee Suomen Hopealinjan laivoilla Laukontorilta kesäisin. Saaressa on myös ehkä yksi Suomen erityisimmistä Lue lisää
Tags :ruoka
Joululaatikot ovat keskeinen osa jouluruokailua, selviää Saarioisten teettämästä tutkimuksesta*. Suomalaisista yli kaksi kolmasosaa pitää porkkana-, lanttu- ja perunalaatikoita olennaisena osana joulun viettoa. Laatikoiden ja kinkun rinnalla joulupöytää täydennetään salaateilla ja Lue lisää
Pohjanmaalla ilmestyi heinäpeltoon 1,8 hehtaarin kokoinen peltokuvio. Tempauksen takana olleen Atrian Hornet-broilerinsiivet viettävät 20-vuotissynttäreitä. Hävittäjien mukaan nimetty Atria Hornet -siivet täyttävät tänä vuonna 20 vuotta. Hornet-siivet otettiin Lue lisää
Tänään ja huomenna (10.–11.7.) Ravintola Näsinneulan kokit grillaavat taas Terassiravintola Neulasessa Särkänniemessä. Neulasen terassilla grillaillaan esimerkiksi Paijan porsaan grillikylkeä ja savustettua porsaan niskaa, jotka tarjoillaan raikkain lisäkkein. Lisäksi saatavilla Lue lisää
Aina ei ehdi valmistamaan ruokaa alusta saakka, mutta se ei tarkoita etteikö ruoka voisi olla herkullista. Atrian Bravuuri-sarjan maukkaan lihaisat kastikkeet soveltuvat kiireiseenkin arkeen ja erityisesti niihin kylmiin talvipäiviin, jolloin tekee mieli lempeää pataruokaa. Lue lisää
Maukkaat mozzarella- ja kesäkurpitsatäytteiset munakoisot sopivat pääruuaksi esimerkiksi riisin kanssa tarjoiltuna tai alkuruuaksi ihan sellaisenaan. Kahdelle: 2 isoa munakoisoa 1 tl suolaa 1/2 punainen paprika 1 pieni sipuli 1 kesäkurpitsa (n. 200g ) 2 valkosipulin kynttä 1 1/2 dl mustia Lue lisää
Herkullinen lihamureke saa uuden twistin herkkusieni-sinihomejuustotäytteestään. Tarjoa mureke vaikkapa perunamuusin kanssa. Täyte: rasia herkkusieniä 100 g sinihomejuustoa pieni sipuli (noin 50 g) Mureke: 400 g jauhelihaa 1,5 dl korppujauhoja 2 dl vettä 1 kananmuna 1 tl suolaa 0,5 tl paprikajauhetta 0,5 Lue lisää
KURPITSAT OVAT syksyn sesonkiruokaa ja niiden saatavuus on hyvä jopa pienissä lähimarketeissa. Myskikurpitsassa eli butternut-kurpitsassa on kauniin oranssi malto ja se on maultaan makeahkoa. Varsin miedonmakuisena se saa kumppanikseen chiliä ja valkosipulia. 600 g myskikurpitsaa 1 Lue lisää
ONKO TOISTA ruokalajia, jolla olisi yhtä suurta paikkaa suomalaisten sydämissä kuin perunamuusilla ja lihapullilla. Minulle tämä on todellista syys-talvi-ruokaa, joka valmistuu rakkaudella ja syödään intohimolla. Joskus ne herkutkin ovat varsin simppeleitä! Lue lisää
Miehet herkuttelevat nakeilla mieluiten yksin ja naiset puolestaan perheen kanssa, paljastaa Atrian teetättämä suuri suomalainen nakkitutkimus, johon osallistui yli 1 200 vastaajaa. Nakkitutkimus paljastaa, että nakit ovat suomalaisille helppo arkiruoka, joka kuuluu ikään tai Lue lisää